perjantai 28. syyskuuta 2012

PRAHA 16-21.5.2012


Mahdollisuus! 

Viime keväänä pienelle porukalle Suomesta avautui mahdollisuus osallistua Volunteering to Enchance Employability –projektiin Kynnys ry:n edustajina ja lähteä seminaariin Tšekin pääkaupunkiin Prahaan 16-21.5.2012. Seminaari oli ensimmäinen osa kolmessa maassa järjestettävää seminaarikokonaisuutta.

Aihe työllistymisestä sekä vapaaehtoistöistä oli kiinnostava ja matkailu avartaa, joten ilman muuta olimme heti valmiita reissuun! 

Keitä me olemme? - Suomen delegaatio

Suomesta meitä matkaan lähti Matti Volkkila (matkanjohtaja) henkilökohtaisena avustajanaan Inka Ilonen, Jenni Nisula ja henkkari Rosa Ruusunen sekä Salla Sallinen ja Janne Korpinen. Pieni mutta sitäkin pippurisempi joukko nuoria maailmanvalloittajia!


Kuvat Suomen delegaation jäsenistä.

Prahan seminaari


Osallistuimme siis Prahassa järjestettävään seminaariin joka kantoi nimeä Volunteering to Enhance Employability. Käsittelimme seminaarissa vammaisten ja yli 50-vuotiaiden työllisyystilannetta, sitä millaisia mahdollisuuksia juuri vapaaehtoistyö aukaisee työmarkkinoilla. Käsittelimme keinoja, kokemuksia ja pohdimme yhdessä erilaisia ratkaisuja helpottamaan vammaisten ja yli 50-vuotiaiden tilannetta työmarkkinoilla. Ohjelma koostui pääasiassa jokapäiväisistä seminaariluennoista ja ryhmätyöskentelytilanteista. Viimeisenä päivänä teimme loppuyhteenvedon ja laadimme suunnitelman käsiteltävistä asioista tulevissa seminaareissa Suomessa sekä Irlannissa. Seminaarin lisäksi mukaan mahtui myös hieman vapaa-aikaa jonka käytimme kierrellen Prahan nähtävyyksiä ja tutustuen muista kumppanimaista tulleisiin osallistujiin.

Emme olleet kukaan käyneet Prahassa aiemmin joten matkassa oli seikkailun tuntua. Useat Prahassa käyneet tuttavamme ovat tykästyneet paikkaan, onhan se persoonallinen, kulturelli suurkaupunki. Etukäteen osa meistä tosin sai myös kuulla jonkin verran pelotteluja esteellisyydestä ja kaiken vaikeudesta pyörätuolin käyttäjän näkökulmasta. Pitivätkö ne paikkansa, siitäkin matkakertomuksessamme.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti