Kynnys ry

Kynnys ry on eri tavoin vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestö. 


Kynnys ry:n toimipisteet ovat Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Toimintaryhmiä on pääkaupunkiseudulla, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Mikkelissä, Porissa, Kajaanissa ja Rovaniemellä.

Tavoitteet ja toiminta 


Kynnys ry 

  • työskentelee vammaisten henkilöiden yhdenvertaisten oikeuksien toteutumiseksi sekä suomalaisessa yhteiskunnassa että kansainvälisellä tasolla
  • tukee ja aktivoi vammaisia henkilöitä toimimaan itse omien oikeuksiensa puolesta
  • vaikuttaa viranomaisiin ja muihin päättäjiin niin, että vammaisten kansalaisten tarpeet otetaan huomioon päätöksiä tehtäessä
  • toimii asiantuntijana vammaisuuteen liittyvissä kysymyksissä
Eri tavoin vammaiset henkilöt vastaavat yhdistyksen toiminnasta päätöksestä toimeenpanoon. Tähän luodaan edellytykset palkkaamalla tilaisuuksiin avustaja, tulkkeja ja oppaita.


Kansainvälinen yhteistyö


Kynnys ry on osa kansainvälistä vammaisten itsenäisen elämän (independent living) liikettä ja tekee yhteistyötä esimerkiksi Maailman vammaisliiton DPI:n kanssa.


Itsenäinen elämä 


Itsenäinen elämä ei tarkoita sitä, että ihmisen olisi tehtävä kaikki itse tai yksin. Itsenäinen elämä tarkoittaa sitä, että ihmisellä on vapaus valita, ja että hän voi päättää omasta puolestaan.



  'Kaikki ihmiset – olivatpa he kuinka vaikeavammaisia tahansa, pystyvät tekemään päätöksiä.'

Judy Heuman, independent living -liikkeen perustaja USA:sta